Menoauto kurvaa Launeelle

MENOAUTO KURVAA LAUNEELLE (LEHDISTÖTIEDOTE 26.9.2019 LAHDESSA)

Autoliike Menoauto avaa vaihtoautojen myyntipisteen Launeelle, aivan isojen tavaratalojen ja ostoskeskuksen kupeeseen – Lidlin naapuriin. Uuden Menoauton rattiin tarttuu Esa Pellikka, pitkän linjan automies.

Kun tuli mahdollisuus päästä mukaan nuoren ja dynaamisen yrityksen kovaan kasvuvauhtiin, niin en hetkeäkään empinyt hypätä kyytiin sanoo Esa. Yrittäjät Marko Räsänen ja Jarkko Rautio ovat kumpikin idearikkaita autoalan ammattilaisia, joilla on palava halu kehittää toimintaa ja palvella asiakkaita. Itse koen vahvasti samoin – kertoo Esa pitkäaikaisista autoalan kollegoistaan.

Menoauto on tuore Etelä-Karjalainen autoliike, jolla on Mitsubishi ja Kia edustukset Imatralla sekä vaihtoautoliike Lappeenrannassa. Vauhdista kertoo se, että heti ensimmäisenä toimintavuotenaan 2018 Menoauto palkittiin Vuoden Kia myyjänä, ollen alueensa myydyin automerkki. Teko, jota koskaan aikaisemmin Kia ei ole saavuttanut missään Suomessa. Myös vaihtoautojen hankintakanavat ovat edistyksellisen tehokkaat.

Uskallamme väittää, että Menoauto pystyy luomansa uniikin hankintajärjestelmän kautta tarjoamaan asiakkailleen ihan ykkösluokan vaihtoautoja. Ja jos ei ihan just löydy sopivaa, niin laitetaan hakuun ja varmasti mieleinen menopeli löytyy. Hankinnoista vastaava Jarkko Rautio valottaa vähän hankintakanavia.

Kieltämättä olemme onnistuneet tekemään hyviä sopimuksia yhteistyökumppaneiden kanssa. Tullessaan meille myyntiin autot ovat monesti vähän ajettuja, siistinä pidettyjä, huolellisesti hoidettuja ja usein liki uuden veroisia. Monesti myös takuuaikaa on vielä runsaasti jäljellä. Lahti pääsee nyt nauttimaan näistä samoista eduista. Kannattaa mennä neuvottelemaan Esan kanssa, jos tämän tyyppiset autot ovat kiinnostuksen kohteena.

Laadukkaiden vaihtoautojen puolesta puhuu myös Esa Pellikka.

No tietenkin uusi auto on aina uusi, sehän on selvä. Mutta uskon, että on paljon ihmisiä, joille tällainen nyt puheena ollut vähän käytetty auto on paras ratkaisu. Myös rahoituksen järjestelyyn saa meiltä optimaalisen ratkaisun. Tervetuloa tapaamaan ja keskustelemaan, etsitään juuri sinulle sopivin menoauto. Niin ja tervetuloa myös uusi myyjä tai ehkä enemmänkin asiakkaan palvelija. Meillä asiakas on tärkein. Jos olet varma, että Menoauton ystävällinen palveluhenki on osa sinua, niin tule esittelemään se pikaisesti Launeelle. Yksi huipputyyppi saa paikan heti.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

SOITA MEILLE

Voit olla meihin yhteydessä puhelimitse soittamalla numeroon 010-3391150.

LAHTI

Katso Lahden toimipisteemme sijainti ja yhteystiedot klikkaamalla täältä.

IMATRA

Katso Imatran toimipisteemme sijainti ja yhteystiedot klikkaamalla täältä.

LAPPEENRANTA

Katso Lappeenrannan toimipisteemme yhteystiedot klikkaamalla tästä.

Pin It on Pinterest